Sense Cha Tanssitunnit Jyväskylässä
Sense Cha on kehollinen, rauhallinen ja pehmeämpi versio Chachachaasta
Sense Cha on rekisteröity tanssin muoto
Sense Chassa on kolme erilaista otetasoa: kahden käden ote (kuten Buggissa), perinteinen latinalaistanssiote sekä intiimimpi, ”hyvin lähellä” ote. Seuraaja määrittää millä otteella haluaa tanssia ja suhteesta riippuen määrittää kuinka sensuellin tanssista haluaa. Sense Chan peruskuviot on helppo oppia – jo kahden tunnin harjoittelun jälkeen ne tulevat tutuiksi, ja opittuja taitoja pääsee soveltamaan käytännössä. Edistyneemmillä tasoilla kuviot monimutkaistuvat, mikä pitää tanssin mielenkiintoisena.

Tanssiopettaja Timo Vinnari
Tanssi vei minut mukanaan jo 80-luvulla, kun aloitin kilpatanssin. Vuosien varrella olen toiminut sekä kilpailijana että ohjaajana, ja olen suorittanut C- ja B-lajiosat 90-luvun alussa.
Kilpatanssi on ollut merkittävä osa elämääni, mutta seuratanssi on vienyt minut uusiin suuntiin ja vuodesta 2019 lähtien olen keskittynyt seuratanssin ohjaamiseen. Vaikka kilpaurani päättyi 2017, tanssi on edelleen sydäntäni lähellä ja jatkan ohjaamista innokkaasti, ajatuksella rakkaudesta lajiin.